Esikoiset 2024

 

 

Olen taas käynyt läpi kustantamojen julkaisemat uutuuskatalogit etsien niistä esikoisteoksia – siis niiden kustantamojen, jotka katalogeja ovat julkaisseet. Kuten jo aiempina vuosina (2022, 2023) olen todennut, monet pienemmät mainostavat uutuuksiaan vain sitä mukaa, kun niitä ilmestyy, joten niiden seuraaminen ennakkoon ei ole mahdollista. Jälkikäteen tilastoja voi tarkastella Suomen kustannusyhdistyksen sivuilta  – ja he puolestaan laativat niitä vain omien jäsentensä julkaisuista. Tästä syystä luvut ovat vain suuntaa antavia, mutta nimenomaan suuntaa tässä yritänkin hahmottaa.

Reunaehdot ovat samat kuin ennenkin: vain aikuisten proosa (romaanit ja novellit) ja vain niiltä tekijöiltä, jotka eivät aiemmin ole julkaisseet mitään kaunokirjallista. Tuonkin kanssa on vähän tasapainottelua, koska aina välillä romaaneja mainostetaan esikoisina, vaikka kirjoittajalta on aiemmin julkaistu novellikokoelma, joskus peräti useampi.

No, en ole edelleenkään tekemässä vertaisarvioitavaa tieteellistä tutkimusta, joten näillä mennään.

*

Bloggasin jo aiemmin keväällä välitilinpäätöksen tästä vuodesta, koska näytti hälyttävästi siltä, että esikoisteosten määrä oli suorastaan romahtanut. Yhä useammat pienkustantamot – ja jopa keskisuuriin kuuluva Aula – peräti ilmoittavat verkkosivuillaan, että eivät tällä hetkellä ota lainkaan vastaan uusia käsikirjoituksia.

Palvelukustantamo Momentum puolestaan on alkanut sekin julkaista katalogia tulevista teoksista. Yrittääkö se sillä asemoitua täyskustantajien joukon jatkeeksi vai muuten vain erottautua muista palvelukustantamoista? (He eivät itse puhu palvelu- vaan hybridikustantamisesta…) No, ainakin markkinointi on näin kilpailijoita tehokkaampaa – tiedä sitten, paljonko siitä(kin) joutuu kirjailija itse maksamaan**. Katalogi on kuitenkin ilmestynyt toistaiseksi vain syyskauden tarjonnasta. Siitäkään syystä en ole ottanut sitä vielä mukaan vertailutaulukoihin.

Myllerrys kirjamarkkinoilla on näkynyt muutenkin. Siltala osti Teoksen – tässä tilanteessa se oli kuitenkin ihan onnellinen lopputulema. Molemmat ovat laatuun panostavia kustantamoita ja jatkavat omalla profiilillaan. Lisäksi Siltalan tiedetään pitävän aktiivisesti kirjailijoidensa puolia. Viime aikoinahan ostajina on ollut lähinnä alustatalouden toimijoita, jotka edustavat raainta riistokapitalismia.

WSOY:n konserniin jo kuulunut Minerva on puolestaan sulautettu kokonaan saman yhtymän Docendoon. Kevään ohjelmastaan Minerva julkaisi vielä oman katalogin, mutta syksyn uutuudet ilmestyvät kaikki jo Docendo/CrimeTime brändillä.

Äänikirjamarkkinoilla puolestaan Saga Egmont on ilmoittanut suoraan, että se aikoo jatkossa profiloitua pelkästään ”omaan genrefokukseensa”, eli dekkareihin, romantiikkaan ja historiallisiin romaaneihin. (Historiallisuudella he varmaankin tarkoittavat niitä teoksia, joiden tekijänoikeudet ovat jo rauenneet. Niitähän heidän valikoimissaan riittää, Dostojevskista ja Minna Canthista alkaen).

*

Mutta palatkaamme itse pihvin ääreen ennen kuin se jäähtyy. Miltä ne tämän vuoden luvut nyt näyttävät?

Keväinen uhkakuva esikoisten määrän suoranaisesta romahtamisesta osoittautui onneksi ylireaktioksi. Kahtena edellisenä vuonna esikoiset olivat painottuneet enemmän kevätohjelmaan. Syksyn katalogeissa luvut ovat samaa suuruusluokkaa kuin aiempinakin vuosina. Kokonaismäärissä on silti tultu vuosi vuodelta alaspäin. Tänä vuonna esikoisia ilmestyy 42 kappaletta (vuonna 2022: 62 ja vuonna 2023: 54).

WSOY:n käyrä on varsinainen liukumäki: 11 > 8 > 4. Jos haluaisin olla ilkeä, sanoisin, että eivät ne influensserit tainneetkaan saada aikaan kustannusosastolle kelpaavaa tekstiä, vaikka talon markkinointiosasto heitä ilmaiseksi kurssitti. No, ehkä en halua 😉

Näyttäisikin siltä, että esikoisia tulee nyt suhteellisesti enemmän pieniltä kustantamoilta. Kun suhde suuret/keskisuuret/pienet oli toissa vuonna 27/31/4 ja viime vuonna 23/27/4, niin tänä vuonna se oli 15/19/8. Lisäksi Momentumilta ilmestyy peräti 8 esikoista. Tämä kuitenkin johtuu paitsi siitä että kyse on palvelukustantamosta, myös siitä että toimija on markkinoilla uusi. Momentumin syksyn katalogissa on kaikkiaan 11 aikuisille suunnattua kaunokirjallista proosateosta ja vain yksi niistä on jo tekijöidensä toinen Momentum-kirja (muut kokeneemmat ovat julkaisseet aiemmin muiden väylien kautta).

Suomenruotsalaiset kustantajat ovat entisenlaisissa luvuissaan. Schildts&Söderströmiltä ilmestyy tänä vuonna 3 esikoista (samoin viime vuonna), Förlagetilta ei nyt yhtään (viime vuonnakin vain 1).

*

Kirjoittajien joukossa on kaksi ”julkkista”. Näyttelijä Eeva Elorannalta ilmestyy keväällä esikoisromaani Minervan kustantamana, ja näyttelijä Jonna Järnefeltiltä syksyllä Inton kustantamana.

WSOY:n syyskauden esikoisista toisen tekijä on palestiinalaistaustainen toimittaja, ja aihe on omaelämäkerrallinen. Kirjaa lukematta en ota kantaa sen kaukokirjallisiin ansioihin, mutta väkisin tulee mieleen, että kustannuspäätökseen ovat tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa vaikuttaneet vahvasti ulkokirjalliset syyt. Varmasti lukijatkin tulevat siitä kiinnostumaan juuri siksi. Tämä on kouluesimerkki siitä, mitä tarkoittaa ”julkaisuohjelmaan sopiminen”: olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Tammen syksyn listoilla puolestaan on kaksi tekijää, joiden mainitaan olevan ”kirjailijanimiä”. Niitä ei toisaalta mainosteta esikoisina (enkä ole siksi ottanut niitä mukaan tilastoihin). Koska monet julkaisevat muulla kuin omalla nimellään – Rosa Liksom, Ilkka Remes, Enni Mustonen jne. – tämän asian korostaminen saattaa olla laskelmoitu vihje siitä, että kyseessä on joku jo ennestään tunnettu tekijä. Kummankin aihe on intiimi. Toinen on omakohtainen kertomus puolison kuolemasta ja toinen kokoelma eroottisia fantasioita.

Kirjoittamisen parissa leipätyötään tekeviä on esikoiskirjailijoissa nyt tavallista vähemmän, vain 15, eli reilusti alle puolet (viime vuonna vähän yli puolet ja edellisenä peräti 2/3). Toimittajia on 4 ja dramaturgeja 7. Alan opettajia on 2 ja muissa kirjallisuuteen liittyvissä tehtävissä työskenteleviä samoin 2. Sen sijaan joukossa on nyt paljon aivan muulla alalla uran luoneita, kuten esimerkiksi pappi, konsultti ja start-up yrittäjä. Kirjallisuutta ja/tai luovaa kirjoittamista erikseen opiskelleita on 7 (siis sellaisia, joiden kohdalla asia nimenomaisesti mainittiin - kyseessä oli useimmiten Krittiinen korkeakoulu).

*

Näistä esikoisista 14 oli ns. genrekirjallisuutta (dekkareita 4, romanttista viihdettä 5 ja spekulatiivista fiktiota 5). Dekkareiden osuus on vähentynyt, mikä on vähän yllättävää, ne kun keikkuvat kaikkien myynti-, lainaus- ja lukuaikatilastojen kärjessä. Mutta ehkä markkinat ovat saturoituneet? Kaikilla kustantajilla on jo tallissaan tarpeeksi myyviä tekijöitä ja aiheet alkavat toistaa itseään. Novellikokoelmia ei nyt ollut yhtään (Momentumin syyskatalogissa oli yksi), tosin yksi esikoisromaani kertoo novellikokoelman kirjoittamisesta. Myöskään kaunokirjallisia esseitä ei tämän vuoden esikoisissa ole yhtään.

Tässä koko taulukko*:

Esikoiset 2024




2024 2023 2022
kustantamo kevät syksy yht. yht. yht.
Atena 0 1 1 2 2
Aula 0 1 1 1 3
Avain 0 3 3 1 0
Aviador 1 2 3 2 2
Bazar 0 0 0 2 3
Docendo/CrimeTime 0 2 2 3 1
Gummerus 2 2 4 2 6
Haamu 0 0 0 1 1
Into 1 1 2 2 0
Johnny Kniga 1 0 1 1 3
Karisto 0 0 0 1 4
Kosmos 1 2 3 6 5
Like 0 0 0 2 2
Minerva 1 0 1 1 0
Myllylahti 2 2 4 1 1
Osuuskumma 0 1 1 0 0
Otava 1 4 5 7 6
Reuna 0 0 0 0 2
S&S 2 0 2 3 4
Siltala 0 1 1 1 2
Tammi 1 1 2 6 4
Teos 1 1 2 0 0
Warelia 0 0 0 1 0
WSOY 2 2 4 8 11
Yhteensä 16 26 42 54 62






Schildts&Söd. 1 2 3 3
Förlaget 0 0 0 1


*
Olen jättänyt seurannasta pois kaksi kustantamoa. Tästä syystä yhteenlasketut luvut poikkeavat hieman edellisvuotisista. Basam Booksin pudotin siksi, että se julkaisee uutuuskataloginsa vain osana verkkosivustoaan. Näin lista elää koko ajan ja teoksia on siirtynyt edes takaisin kaudelta toiselle. Enostone puolestaan on julkaissut painettuja katalogeja vain satunnaisesti.

Linkit kaikkiin katalogeihin löytyvät kootusti Lukuvinkit-blogista

** EDIT: Momentum eroaa muista palvelukustantamoista myös siinä, että sillä on julkaisukynnys. Näin se todellakin asemoituu sinne välimaastoon. Kiitos kommentoijalle täsmennyksestä!

*** LISÄYS 27.10.2024: Johdanntopuheenvuorossaan Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa myös Antti Majander kiinnitti huomiota esikoisten vähenevään määrään. Kun aiempina vuosina palkintoehdokkaat on seulottu 90-100 teoksen joukosta, tällä kertaa lehdelle oli lähetetty arvioitavaksi vain 70 teosta.

Otsikkokuva: By Marciomarcio31 - Own work, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=18858443

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Esikoiset 2025

Yhden hitin ihmeet