Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2024.

Omakustantajan seitsemän sudenkuoppaa

Kuva
Nykyisessä kirja-alan myllerryksessä näyttää pahasti siltä, että pian omakustantamisesta saattaa tulla jopa valtavirtaa. Pienkustantamot näivettyvät pois ja suuret panostavat yhä enemmän vain myyvimpiin nimiinsä. Palvelukustannuskonseptissakin paitsi suurin osa kuluista myös vastuu laadusta jää useimmiten kirjoittajalle itselleen. Ennakkoluuloinen asenne, että omakustanteet ovat huonoja, pitää ikävän usein paikkansa. Mutta se ei välttämättä johdu siitä, että kirjoittaja olisi huono. Omakustantamisessa on monta sudenkuoppaa. Tässä niistä pahimmat. (Tiedän, mistä puhun, koska olen itse omakustantaja…) Ollaanko me jo perillä? Kärsimättömyys on luultavasti omakustantajien yleisin helmasynti. Kun välissä ei ole ketään portinvartijaa, tulee helposti työntäneeksi teoksen julkaisuputkeen pahasti keskeneräisenä. Ei malta antaa tekstin levätä eikä jaksa työstää sitä vielä kertaalleen. Kun muutaman vuoden kuluttua on saanut siihen etäisyyttä, tajuaa itsekin miten sitä olisi pitänyt tai ainakin vo...