Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2024.

Terapian tarpeessa?

Kuva
Kirjoittaminen on hyvä terapiamuoto, ehkä jopa parempi kuin taide- tai musiikkiterapia, joiden avulla puretaan patoutuneita tunteita. Kirjoittamalla niitä tulee väkisin myös analysoineeksi. Kirjoittajakursseilla kohtaa usein ihmisiä, jotka kertovat kirjoittavansa toipuakseen jostakin traumaattisesta kokemuksesta, läheisen kuolemasta tai lapsuuden aikaisesta kaltoin kohtelusta. Tarjolla on jopa erityisiä kursseja, jotka on suunniteltu nimenomaan terapiakirjoittamiseen.  Asian kääntöpuoli on se, että huomattava osa kustantajille tarjotuista esikoiskäsikirjoituksista on nimenomaan tällaisia tekstejä, joiden ansiot ovat siellä terapian puolella, eivät kirjallisuuden. Niillä on viime kädessä merkitystä vain kirjoittajalle itselleen. Ohjaaja on ehkä rohkaissut heitä kirjoittamaan sanomalla, että heidän elämäntarinansa on ainutlaatuinen. Meidän jokaisen elämä on sitä, mutta tuskinpa kukaan pystyisi kustantamaan yli viiden miljoonan suomalaisen kertomuksia omastaan. Pohdin jo aiemmin asiaa...