Sivutosikko

Olen jo pari kertaa kirjoittanut tänne blogiin vuosikatsauksen kustantamojen julkaisemista esikoisteoksista ( 2022 , 2023 ). Varmaan jatkan perinnettä tänäkin vuonna, mutta vasta kun myös syksyn katalogit ovat ilmestyneet. Selailtuani nyt läpi kevään tarjonnan, on kuitenkin ihan pakko julkaista tässä välitilinpäätös. Silmiin pisti nimittäin väkisin yksi huomio: esikoisten määrä on romahtanut! Vuonna 2022 aikuisten esikoisromaaneja ja -novelleja julkaistiin kevätkaudella (kataloginsa julkaisevien kustantamojen kautta) kaikkiaan 43 ja seuraavana vuonna 31. Siinäkin oli jo laskua, mutta se saattoi vielä olla vain normaalia kausivaihtelua. Antti Majander kuitenkin mainitsi vuoden 2023 Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon julkistamistilaisuudessa kiinnittäneensä huomiota siihen, että lehdelle oli lähetetty huomattavasti vähemmän ehdokkaita kuin ennen. Samojen kustantamojen ensi kevään listoilla on vieläkin vähemmän esikoisromaaneja, enää vain 19* (nopeasti vilkaistuna esikoisrunokokoe...

  Olen kirjoittanut niin kauan kuin olen osannut. Ensin tylsällä lyijykynällä ruutuvihkoon. Sitten suurella mustalla Continentalilla, jonka isä oli tuonut työpaikaltaan, kun sihteerille oli hankittu moderni sähkökirjoituskone. Sitten näppärästi mukana kannettavalla matkakirjoituskoneella, jonka kanssa sulkeuduin milloin omaan huoneeseeni, milloin mökin saunakamariin. Sitten – oi, kaikkien mahdollisuuksien maailma! – tietokoneella. Tavoitteellisesti aloin kirjoittaa joskus lukioikäisenä. Tai tavoitteellisesti ja tavoitteellisesti. Alkuun vain kirjoitin ja luulin, että riitti, kun koulussa oli hyvä ainekirjoitusnumero. Sitten aloin lueskella erilaisia kirjoitusoppaita. Sitten aloin lähettää tekstejä arvostelupalveluihin. Sitten menin kursseille. Koko ajan rima kohosi korkeammalle ja määritelmä ”hyvä” karkasi yhä kauemmas. Tällaisia ne tavoitteet ovat olleet. 1) Loppupiste Olen kirjoittanut tarinan alusta loppuun. Se on siinä. Ensimmäisen täyspitkän romaanikäsikirjoitukseni kirjoitin ...