Sivutosikko

  Erno Paasilinna on aikanaan sanonut: ”Kirjailijaksi ei synnytä. On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.” Tämä on yleensä tulkittu niin, että on oltava kokemuksia, joista kirjoittaa. Jokin aika sitten eräässä keskustelussa joku kommentoi, ettei enää jaksa lukea yhtään ainoaa teosta, jonka päähenkilö on kirjailija. Saman huomion olen itsekin tehnyt, tuntuu että lähes joka toinen uutuuskirja kertoo aloittelevasta kirjailijasta tai kirjallisuuden professorista. Otin viimeksi kirjastossa käydessäni sokkona esittelyhyllystä yhden palkitun kirjan. Kansiliepeen mukaan se on esikoisteos kirjailijailta, joka on valmistunut yliopiston luovan kirjoittamisen ohjelmasta. No, päähenkilö ei tällä kertaa ollut kirjallisuuden opiskelija eikä opettaja – hän oli aloitteleva kustannustoimittaja. Näitä teoksia tuntuu ilmestyvän varsinkin Yhdysvalloissa, jossa lienee pisin perinne luovan kirjoittamisen yliopistotasoisessa opetuksessa. Kun kirjailijaksi valmistutaan suorittamalla sii...

  Eli tarina siitä, miten turkulainen torttu nousi maailmanmaineeseen. Englantia opetetaan useimmissa Suomen kouluissa jo ala-asteelta lähtien. Kansainvälistyvässä maailmassa yhä useammat joutuvat myös oikeasti käyttämään kielitaitoaan, lukemaan englanninkielisiä tenttikirjoja, kirjoittamaan artikkeleita ja pitämään esitelmiä ja myyntipuheita englanniksi. Moni suoriutuukin siitä sujuvasti ja vaivatta, hallitsee oman alansa ammattislangin joskus jopa paremmin englanniksi kuin suomeksi. Ei siis mikään ihme, että monelle on tullut mieleen kirjoittaa myös kaunokirjallisuutta sillä kielellä. Mutta miksi? Luultavasti mielessä kajastelee suurempi lukijakunta, maailman miljardit englantia osaavat ihmiset. Suomessahan valitellaan aina pienen kielialueemme rajallisia markkinoita. Mutta rajattomilla markkinoilla on myös rajaton tarjonta. Jollei Suomessa uusi nimi pääse esille Sofi Oksasen ja Kjell Westön ja Ilkka Remeksen varjosta, miten hän sitten kuvittelee kilpailevansa suoraan Mar...

  Einstein on sanonut, että luovuus on 1% inspiraatiota ja 99% perspiraatiota. Jatkuvasti keskusteluissa kuitenkin kysellään, miten pääsisi flow-tilaan. Kyselijät ovat istuneet odottamassa tätä jumalaista innoitusta ties kuinka kauan. Mutta ei se taivaalta löydy, eikä naapurin nurkan takaa, se löytyy näppäimistön äärestä. Usein tunnutaan lisäksi sekoittavan inspiraatio ja flow keskenään, puhutaan kuin ne olisivat sama asia. Minusta inspiraatio on heräte, idea, alkupiste. Se herättää halun kirjoittaa, ei päinvastoin. Kirjailija Markus Ahonen vastaa Tarinavirran haastattelussa kysymykseen ” Mistä saat ideat tarinoihisi?” näin: Maailma on aarreaitta. Ideoita voi tulla kävelylenkillä, musiikin ja muiden taiteenlajien inspiroimana, lehtien otsikoista, omista tai toisten kokemuksista, päivittäisistä sattumuksista tai puhtaasti mielikuvituksesta. Tai yhdistämällä kaikkia niitä. Siis ulkopuolelta tai ulkoisen maailman tuomista herätteistä. Ei tyhjää paperia tuijottamalla....